Lasten satuja, kirjoja, lehtiä ja muuta tekemistä

 

”Olipa kerran kauan kauan sitten muuan kuningas ja kuningatar, jotka olivat aina haaveilleet lapsesta. Eräänä päivänä he tapasivat taianomaisessa metsässä hyvän haltiattaren, keneltä saivat yhden toiveen. He päättivät käyttää viipymättä toiveen ja toivoivat lasta. Kun toive toteutui, koko valtakunta riemuitsi ja he viettivät suuria ja loistokkaita juhlia. Juhlien jälkeen kaikki lähtivät kärryillään kiireesti lapsimessuille kuuntelemaan satuhahmojen kertomia lasten satuja, jossa jo kymmenet lapset kuuntelivat kiltisti tarinoita korvat höröllään.”

Lapsimessuilla pääsette kuuntelemaan lasten satuja yhdessä perheen kanssa. Esiintyjät eläytyvät tarinoihin esittäessään niitä, ja lukutuokioissa voi kuunnella lasten satuja vaikka satuhahmon halauksessa. On ihana kuunnella lasten satuja esitettynä, mutta voit hankkia messuilta uusia tai vanhoja klassikkosatuja myös kotiin vietäviksi.

 

Liity messuklubiin, jotta kuulet tulevista tapahtumista heti!

Liity messuklubiin

demo__Lapsi-1988

Lasten satuja kertomassa