15.4.2023 09:00 - 18:00 · PomppulinnaMaailma · Koululaisille

PomppulinnaMaailma

Coinline Oy:n PomppulinnaMaailma -huvipuisto tarjoaa monipuolisesti leikittävää, liikuttavaa ja kehittävää tekemistä lapsille ja lapsiperheille. Lapsimessujen Pomppulinnamaailman pomppulinna-alueelle tulee yli 15 erilaista pomppulinnaa, seikkailurataa ja liukumäkeä. Perheen pienemmille tulee myös oma rauhallisempi alue. Pomppulinna-aluekonaisuus yli tuplaantuu viime vuodesta. Tiedossa siis entistä enemmän leikkiä, aktiviteetteja ja liikunnan riemua.

PomppulinnaMaailman pomppulinna-alueelle ei tarvitse ostaa erillistä sisäänpääsylippua vaan se sisältyy kaikille Lapsimessujen vieraille. Alueen kapasiteetti on n. 140 lasta kerrallaan.
Lapset ovat Pomppulinnamaailmassa lapsen mukana olevan aikuisen vastuulla. Alueella ei ole lastenhoitopalvelua.

PomppulinnaMaailmasta löytyy myös entistä enemmän muutakin hauskaa tekemistä pomppulinnojen lisäksi. Alueelta lötyy kolme huvipuistolaitetta, huiman korkeita hyppyjä tarjoava 4-paikkainen benji-trampoliini, narunvetoa, pienempiä karuselleja sekä erilaisia hauskoja lasten ja koko perheen viihdepelejä.

Lapsimessuilla tiedossa siis iloa ja hauskaa tekemistä sekä aitoa huvipuistotunnelmaa. Tervetuloa!


Muut PomppulinnaMaailman laitteet

Lasten huvipuistojuna
Huvipuistojuna vie lapset mahtavalle mielikuvitusjunamatkalle. Junaradan pituus on 40 metriä ja junan kyytiin mahtuu kerrallaan 18 lasta. Lasten huvipuistojuna on tarkoitettu perheen pienimmille, 3-9 vuotiaille, oman uskalluksen mukaan (max paino 45 kg). Hyppää kyytiin ja matka voi alkaa.
Hinta 4,00

Iso eläinkaruselli
Näyttävässä isossa eläinkarusellissa on ihania eläinhahmoja sekä erilaisia hienoja ajopelejä. Karuselliin mahtuu kerrallaan 20 lasta. Sopii kaiken ikäisille lapsen uskalluksen mukaan. Valitse haluamasi kulkupeli minkä kyydistä haluat nauttia ja JIIHAA!
Hinta 4,00

Lasten ketjukaruselli
Hienossa italialaisessa ketjukarusellissa on aitoa huvipuistotunnelmaa parhaimmillaan upeine valokoristeluineen. Karuselliin mahtuu pyörimään kerrallaan 20 lasta. Tervetuloa viettämään Lapsimessujen uhontumattomampia pyörähdyksiä.
Hinta 4,00

Narunveto
Huvipuistopelien klassikko. Vetäise narusta ja jännitä mitä voitat tällä kertaa. Joka kerta voittaa!
Hinta 3,50/kpl ja 6,00/2 kpl

4-paikkainen benjitrampoliini
Upeassa benjitrampoliinissa pomppii neljä samanaikaisesti. Benjitrampoliinissa pääset pomppimaan todella korkealle ja mahtavan isoja hyppyjä. Todella hauska ja liikunnallinen kokemus, joka varmasti muistetaan pitkään. Hyppää korkealle ja näe koko messuhalli kerralla yläilmoista. Benjitrampoliini sopii kaikille 15-90 kiloisille lapsille, nuorille ja aikuisille.
Hinta 6,00 n. 5 min

Erilaisia polettitoimisia pelejä, karuselleja ja muita vempaimia
Aja rallia, heitä palloja koriin, haasta kaveri ilmakiekossa, istahda heppa- tai autokaruselliin, keinahtele lasten rodeohärässä tai haasta itsesi legendaarisessa nopeustesti-pelissä. Nyt ei tekeminen lopu, siitä pitää huolen kiinnostava pelivalikoima.
Poletit 1,00/1 kpl - 5,00/6 kpl

Lipunmyynti
Kaikki laiteliput ja poletit myydään lipunmyyntipisteeltä.
Hyväksytyt maksutavat: käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Suosittelemme lähi- ja korttimaksua.

Tutustu Pomppulinnamaailman pomppulinna-alueen ohjeisiin jo etukäteen
- Pomppulinnamaailmassa leikitään omalla vastuulla. Vanhemmilla on vastuu lapsistaan, eikä lapsia saa jättää yksin.
- Pomppulinnamaailmassa ei tönitä eikä kiusata. Tarvittaessa henkilökunta puuttuu asiaan ja voi poistaa mahdollisesti häiriötä aiheuttavat henkilöt. Mikäli ongelmia ilmenee, kerrothan niistä henkilökunnalle välittömästi.
- Kädet on hyvä pestä ennen alueelle menoa. Se on kohteliasta muita leikkijöitä kohtaan.
- Pomppulinnoihin mennään sukkasillaan. Kengät voi jättää sisäänkäynnin kenkäparkkiin tai pomppulinnojen läheisille patjoille.
- Jätäthän ketjut, kaulakorut sekä terävät esineet pois ennen pomppulinnoihin menoa. Näin kaikilla on turvallisempi olla ja välineet pysyvät paremmin kunnossa.
- Pomppulinnoissa ei saa juoda eikä syödä.
- Pomppulinnamaailma ei vastaa alueella hävinneistä tai rikkoutuneista tavaroista.
- Noudatathan pomppulinnakohtaisia ohjeita mm. henkilömääriin ja kulkusuuntiin liittyen.

  • Aika: 15.4.2023 09:00 - 18:00
  • Paikka: PomppulinnaMaailma