Siirry sisältöön
Blogi Näin selviät messupäivästä – vanhemman selviytymisopas Lapsimessuille
Artikkeli

Näin selviät messupäivästä – vanhemman selviytymisopas Lapsimessuille

Julkaistu

Lapsimessut on taas täällä ja luvassa on kaikkea mahdollista vauvoista varhaisnuoriin, arjen helpottamisesta inspiraatioon. Tarjonta on laaja: ohjelmaa, sporttialueita, asiantuntijapuheita, muotia ja tekemistä koko perheelle.

Mutta yksi asia on varma: messupäivä voi olla myös yllättävän intensiivinen. Siksi kokosimme selviytymisoppaan, jolla päivästä saa enemmän irti vähemmällä stressillä.

"Meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa lasten viihtymisen kanssa.” Näin kertoo Lapsimessujen markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Heidi Ekholm-Talas, joka on kiertänyt Lapsimessut jo 14 vuoden ajan.

Kokosimme parhaat vinkit, joilla messupäivästä tulee onnistunut koko perheelle.

Messuille ei kannata lähteä “varmuuden vuoksi kaikki mukaan” -mentaliteetilla, mutta muutama asia pelastaa päivän:

Kevyt mutta toimiva varustus tekee liikkumisesta huomattavasti helpompaa.

Aamun ensimmäiset tunnit ja iltapäivän loppupuoli ovat usein rauhallisempia. Keskipäivä on vilkkainta aikaa, jolloin sekä käytävät että suosituimmat pisteet täyttyvät.

Jos mahdollista, suunnittele päivä etukäteen:

“Me mennään messuille rennolla ja lastentahtisella asenteella. Meitä kiinnostaa erityisesti uusi Pieni Suuri Muoti –alue, josta katsotaan vaatehankintoja tytöille sekä turvaistuinvaihtoehtoja. Lisäksi Plus Plus -palikat ja Jamkidsin musiikkikoulu ovat meidän must see -kohteita”, kertoo somevaikuttaja Ella Salonen.

Lapsimessut tarjoaa niin paljon nähtävää, että kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi.

Siksi kannattaa:

Paras messupäivä syntyy usein puoliksi suunnitellusta, puoliksi spontaanista kierroksesta.

“Päivä rytmitetään lasten mukaan: mennään ajoissa, pidetään taukoja ja otetaan rattaat päiväunia varten. Päiväunien jälkeen suunnataan vielä aktiviteettialueelle ennen kotiin lähtöä.” kertoo Ella Salonen

Lapset väsyvät (ja niin myös aikuiset). Tauot eivät ole epäonnistuminen – ne ovat onnistumisen edellytys.

Hyödynnä:

Pieni hengähdys voi pelastaa koko loppupäivän tunnelman.

Heidi Ekholm-Talas, joka vastaa Lapsimessujen markkinoinnista ja viestinnästä, on itse kolmen lapsen äiti ja kokenut messukävijä.

Samaan aikaan järjestettävät Ruokamessut sekä Lemmikkimessut tuovat päivään vielä lisää nähtävää.

Erityisesti: Maista ja nauti –alue sekä Syö ja Juo –alue tarjoavat herkullista purtavaa koko perheelle – ja tekevät messupäivästä elämyksen myös aikuisille.

“Mie sanoisin, että paras messusyötävä meidän lapsilla on ollut Green Planet Astronautin smoothiet ja Jungle Juice Barin smoothiet”, kertoo somevaikuttaja Johanna Ristseppä.

Messujen parasta antia lapsille ovat usein ne hetket, kun saa itse kokeilla ja osallistua.

Olipa kyse sporttialueesta, askartelusta tai esiintymisistä, kannattaa välillä pysähtyä ja antaa lapsen innostua rauhassa.

Se voi tarkoittaa:

“Meidän lasten suosikit ovat olleet satuhahmot ja lapsille suunnatut lavashow’t”, lisää Johanna Ristseppä.

Messuilla vastaan tulee väistämättä kaikkea kiinnostavaa. Siksi pieni ennakkosuunnitelma auttaa:

Näin vältyt siltä, että kotiin päätyy enemmän kuin oli tarkoitus.

“Meillä menee paljon välipaloja, pastilleja ja vitamiineja, joten suosimme messutarjouksia näihin tuotteisiin”, kertoo somevaikuttaja Janika Tuomennoro.

Vaikka Lapsimessut on täynnä ohjelmaa ja nähtävää, tärkeintä ei ole suorittaminen vaan yhdessäolo.

Kaikkea ei tarvitse nähdä. Riittää, että päivästä jää hyvä fiilis – ehkä uusi idea arkeen, pieni löytö tai lapsen innostunut hetki.

“Lapsimessuilla yhdistyvät leikkiminen, hyvät tarjoukset ja perheen yhteinen ilo sekä aika”, lisää Janika Tuomennoro.

Lapsimessut 2026 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 24.–26.4.2026 samaan aikaan Ruokamessujen sekä Lemmikkimessujen kanssa. Lapsimessut on pohjoismaiden suurin koko perheen tapahtuma, johon tullaan viettämään aikaa yhdessä perheen kanssa sekä tekemään ostoksia ja tarvikehankintoja.

lapsimessut.fi I @lapsimessut I #lapsimessut26

Lue lisää