Pelit vanhemman henkireikänä
Mitä tärkeää videopelaamisesta pitäisi kertoa nuorempien lasten vanhemmille? Työkseen pelaavalta pelijournalistilta, jolla on kolme lasta, on tätä todellakin kysytty useampaan otteeseen.
Helppoa olisi puhua siitä, kuinka pelien kaikkialle ulottuva vaikutus stressaa vanhempana. Ne tulevat puhelimien ja padien mukana, ja kolmosluokkalaisille esimerkiksi megahitti Fortnite on helposti luokkakaverien yhteinen harrastus ja viestintäväline. Mutta kuka minä olen sanomaan mitään jonkun toisen perheen ruutuajoista? Jokainen tuntee omat lapsensa.
Palataankin siis vanhempien stressaukseen. Sitähän nimittäin riittää. Joskus tuntuu, että stressin määritelmää ei tiennyt ennen vanhemmuutta. Siksi minusta tärkein viesti vanhemmille on se, että videopelaaminen on ihmeellisen monipuolinen henkireikä, jota on helppo hyödyntää lähtemättä kotoa.
Peleistä tiedetään valtavirrassa usein vain se, että niissä ammuskellaan, urheillaan tai siirretään värikkäitä jalokiviä. Ja mikäs siinä, urheilupuolella NHL– ja FIFA-sarjat myyvät vuodesta toiseen. Sama pätee lähes muuttumattomina vuodesta toiseen tuleviin Call of Duty -sotapeleihin ja niiden vastavoimaan, Sims-sarjan ihmissuhde- ja sisustuspuuhiin.
Mutta entä jos mikään mainituista valtavirran pelityyleistä ei iske? Vaihtoehtoja on. Seuraavat esimerkit ovat pisara nykypelien valtamerestä.
Rentoutusmielessä suosikkeihini kuuluu juuri nyt pelilajii nimeltä ”survival crafting”, selviämisaskartelu. Se heittää pelaajan tilanteeseen, jossa ollaan luonnon armoilla. Pitäisi lähteä tyhjästä, rakentaa koti, pistää pystyyn vaikka puutarha. Kun perustarpeet on hankittu, voi alkaa hemmotella itseään ja sisustaa. Osa lasten rakastaman Minecraftin viehätyksestä tulee juuri tästä, mutta minä en itse saa paljoa irti kuutioiden katselusta.
Jos kotoa löytyy pelaamiseen kykenevä pc-tietokone, suositukseni on ruotsalaisesta Skövden kaupungista tuleva Valheim. Siinä pelaajat ovat viikinkejä, miehiä tai naisia, jotka joutuvat Valhallan kaltaiseen kuolemanjälkeiseen maailmaan. Vaikka pelissä taistellaankin, eikä se avaudu hetkessä aivan aloittelijalle, kannattaa lähteä seikkailuun avoimin mielin.
Valheim on nimittäin ihanan luontokuvauksensa ansiosta niin idyllinen peli, että tuntuu kuin sitä pelatessa olisi samaan aikaan Muumilaaksossa ja kesämökillä Etelä-Suomen saaristossa. Koivujen lehdet suhisevat tuulessa, aurinko paistaa ja laine liplattaa. Kuvankauniille järvenrannelle kelpaa rakentaa oma mökkipiha rantalaitureineen, ja siitä lähdetään purhehtimaan Muumipapan hengessä merelle.
Ja muumeista puheen ollen, juuri ilmestyi aivan ihana ja Tove Janssonin visiolle uskollinen peli Nuuskamuikkunen: Muumilaakson Melodia. Nuuskis yrittää siinä estää Vaarallinen Juhannus -kirjasta tuttuja puistonvartijoita tärvelemästä luontoa liioilla säännöillä. Peli on superhelppo ja tehty lapset mielessä pitäen, mutta upeasta muumitaiteesta nauttii pari iltaa kuka tahansa muumimukeja kotiinsa keräilevä aikuinenkin.
Tai entä jos pelit eivät oikeastaan kiinnosta, mutta nautit laatuelokuvista? Kannattaa tutustua Sam Barlow -nimisen britin tuotantoon, joka ei vaadi minkäänlaista oikeaa ”pelikonetta”, ohjainta tai mitään historiaa pelien kanssa. Hänen läpimurtonsa oli vuonna 2015 ilmestynyt Her Story, jota voi pelata vaikka puhelimella. Se on videokuvasta ja aidosta näyttelijäntyöstä rakennettu teos, jossa pelaaja tutkii miehensä murhasta epäillyn Hannahin kuulustelunauhoja. Se ei sisällä perinteistä pelaamista, vaan tarkoitus on kaivautua syvemmälle tarinaan ja tehdä päätelmät totuudesta. Brittidekkarien fani on varmasti kotonaan.
Barlow vei ideaa pidemmälle älyttömästi palkintoja kahmineessa pelissä nimeltä Immortality, jota voi pelata puhelimella tai Netflixin sisältävällä älytelkkarilla. Se on tarina salaperäisesti kadonneesta näyttelijästä nimeltä Marissa Marcel, joka esiintyi kolmessa kummallisessa elokuvassa. Pelaaja katsoo kuvitteellisten leffojen kohtauksia sekä tuotantomateriaalia ja yrittää kaivautua hyytävän mysteerin ytimeen.
Immortality on kokemus, joka yhdistää Twin Peaksin outouden 70-luvun halpoihin taide-elokuviin, ja pelaaja on tutkijan roolissa. Eikö kuulostaa oivalta siihen hetkeen, kun jälkikasvu on vihdoin (toivottavasti) nukkumassa ja ajatukset pitäisi saada edes hetkeksi pois tavallisesta elämästä?
Ja jos se kuulostaa liian snobbailevalta, elokuvien ja pelien välimaastossa on myös tarina, jonka tiedän pariskuntien rakastamaksi yhteiskokemukseksi. Se on vuonna 2015 ilmestynyt PlayStation 4 -peli Until Dawn, jossa pelaajat ohjaavat murhamökille juuttuneita teinejä. Pelaaminen on kuin käsikirjoittaisi yhdessä Scream-kauhuleffaa. Tiedän vuosien kokemuksesta, että jostain syystä tämä hölmö kauhutarina on ollut monelle aikuiselle ensimmäinen helposti avautuva portti videopelien maailmaan ja keino pelata ensi kertaa kunnolla yhdessä puolison kanssa. PlayStation 5:lle tulee tänä vuonna sama peli nätimmän näköisenä.
Juuri omanlaisen pelityylin löytäminen vaatii heittäytymistä, sillä näihin ja lukemattomiin muihin tapauksiin ei törmää vahingossa, eikä vanhemman arjessa niitä ehdi kaivella. Viimeisenä vinkkinä heitänkin sen, että nykykoululaisten vanhempien joukossa on paljon himopelaajia, joilla on sekä aikaa että kiinnostusta. Kun aiheesta haluaa saada lisää tietoa, kannattaa kysyä lähipiirin pelihullulta. Kun meille antaa luvan puhua, tulvaportti aukeaa.