Taas meni hermo lapsiin – mutta selvisin siitä

Makoilen sohvalla ja kiellän laiskasti 4-vuotiasta kiipeämästä pöydälle. Hän kiipeää pöydälle. Pyydän epämääräisesti, ettei hän heittelisi esineitä. Hän heittelee. Yhtäkkiä hän kaataa vahingossa arvokkaan savisen kynttilänjalan, jonka kuopus on saanut kummeiltaan kastelahjaksi. Esine menee pirstaleiksi.

Yllätyn itsekin, kun suustani kajahtaa poikkeuksellisen raivokas, jopa eläimellinen mylväisy: “Aaaaa! Miksi, miksi, miksi sä noin teit?!”

Lapsi pelästyy luita ja ytimiä myöten ja alkaa itkeä. Marssin teatraalisesti vessaan ja laitan oven lukkoon. Huudan oven takana ulisevalle lapselle, että äiti rauhoittuu nyt hetken.

Lapsi tepastelee isolla ruokapöydällämme aika usein. Oikeastaan olen nauranut monesti, kun hän tanssii sen päällä oman laulunsa tahtiin. Mutta jotenkin juuri nyt hänen olisi pitänyt ymmärtää, että pöydällä ei saa olla. Sitä paitsi eikö minulla ollutkin oikeus karjua hänelle? Ei kai hän muuten opi, että tuntuu kurjalta, kun arvokas esine rikotaan? Sitä paitsi minulla on ollut muutenkin raskas päivä, ja lapsien pitäisi osata antaa minulle nyt armoa. Heitä on kolme ja minua vain yksi!

Minun tekisi mieli sanoa, että minulla palaa harvoin pinna lapsiin. Mutta pidin pari päivää päiväkirjaa tätä juttua varten, ja kyllä niitä kertoja kertyi. Korotin ääntäni, kun yksi lapsista ei taaskaan suostunut pukemaan aamulla ja juoksenteli ympäri asuntoa huudellen, että tänään vain sukat. Kun lapset tappelivat keskenään. Kun yksi, se vähäruokainen, otti ison lusikallisen lasagnea suuhun – ja sylki sen lattialle. 

(Paitsi se riitely, se ei huvita koskaan.) Kuitenkin silloin, kun olen väsynyt, nälkäinen tai (ja tämä on pahin) olen ärsyyntynyt puolisolleni siitä, että mielestäni olen taas tehnyt enemmän kuin hän, koen, että nyt minulla on lupa alkaa kiukutella. 

Parasta on tietenkin ennaltaehkäistä tilanteita, joissa hermo menee. Suunnitella aamut kiireettömämmiksi ja järjestää tilanteita niin, että kaikki lapset saavat huomiota, jolloin heidän ei tarvitse tapella. Mutta joskus vain väsyttää, on nälkä ja kiire, ja tilanteet eskaloituvat.

Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen kirjoittavat kirjassaan Hyvän vanhemman salaisuus (Tuuma 2023) turvasuunnitemasta, jolla estää tunnekuohussa tehtäviä ylilyöntejä. He kehottavat vanhempia luomaan itselleen 3–5-vaiheisen suunnitelman, jossa on itselleen hyväksi havaittuja rauhoittumiskeinoja.

Tällaisia voi olla esimerkiksi: hengitä syvään sisään ja ulos viisi kertaa, sulje silmäsi ja kuvittele itsesi muualle, purista nyrkit yhteen ja rentouta ne viidesti, istuudu tuolille tai lattialle, juo lasillinen kylmää vettä, hyräile tärkeää laulua, kerro tunteistasi ääneen: “Nyt minua ärsyttää, tarvitsen hetken rauhaa.”

Minulle toimivia ovat:

1. Keski tilanteesta jotain hauskaa. Usein pahimmankin kiukun keskellä löydän jotain huvittavaa, jolloin tilanne laukeaa. Onhan sen nyt hauska ajatus, että lapsi ilmaantuisi päiväkotiin toivomuksensa mukaan pelkissä sukissa.
2. Tanssi. Etenkin silloin, kun koko perheen pinna on kireällä, on aika laittaa Robin tai Käärijä soimaan. Huom, tämä ei toimi puolisolleni.
3. Ajattelen, että tämä hetki on ihan pian ohi, nyt vain viimeiset tsemppaukset (usein kun lapsen on saanut puettuna ulko-ovesta pihalle, vastustelu lakkaa).
4. Lopuksi on myös tämä vessaan lukittautuminen, koko maailman suurimpana uhrina. Myönnetään pois, joskus marttyrointi on mukavaa.

Ensinnäkin olen tajunnut, että jos huudan aamulla lapsille, minun päiväni menee huonosta omastatunnosta pilalle. Rangaistus on sen verran kova, että se saa pinnani venymään. Onneksi lapsilta voi pyytää tilanteita anteeksi. Ja antaa myös itselleen anteeksi, kuten ystäväni Saranda muistuttaa hyvin Melkein kaikki perheestä -podcastjaksossa, jossa keskustelemme lapselle suuttumisesta.

Olen myös oppinut valtavasti välinpitämättömyyttä. Vielä esikoisen kohdalla ruoat lattialla ärsyttivät. Nykyään vetäydyn hälläväliälandiaan. Siinäpähän ovat. Mutta kuten huomaan, kaikkea kiukkua ei saa pois sisältäni, eikä toki tarvitsekaan saada. 

Tulin vessasta ulos ja lapseni vaati, että pyydän anteeksi huutamistani. Aluksi teki mieli vaatia, että ei kun sinä pyydät anteeksi, kun kerran rikoit sen.

Mutta sitten muistin, että ai niin, olen aikuinen. Ja pyysin anteeksi. Niin sitten hänkin. Keneltä lie oppinut.

Jos väkivallan tai vihan tunteet huolestuttavat, apua saa esimerkiksi naisille suunnatusta Maria-akatemiasta ja miehille suunnatusta Miessakit ry:n Lyömättömältä linjalta. 

Lapsimessut on lapsiperheiden asialla tarjoten vinkkejä vanhemmuuteen. Tule kuuntelemaan lisää tunnekuohuista ja haastavista tunteista!

Väestöliitto: Rajoja ja raivareita

lauantai 21.4.2024 klo 14-14.30

Fanni -kirjasarjan toinen kirjoittaja Heidi Livingston on puhumassa Lapsimessuilla ikävän tunteiden käsittelystä. Tule kuuntelemaan parhaat vinkit  ❤

Heidi Livingston: Helpota eroahdistusta ja ikävää

sunnuntai 21.4.2024 klo 11.30-12

Artikkelin kirjoittaja Julia Thurén on Lapsimessuilla puhumassa keinoista, joilla perheiden raha-asiat hoidetaan niin, että kaikille jää hyvä mieli.

Julia Thurén: Rahat reilusti lapsiperheessä

perjantai 19.4.2024 klo 13.30-14

sunnuntai 21.4.2024 klo 12-12.30